Tommi Lievemaan demokraattinen kansanblogi Vasemmistolainen, antikapitalistinen ja antifasistinen keskustelufoorumi

Iivi Anna Masson pöyristyttävä Israel-Gaza-kirjoitus

Luin järkytyksellä virolaissyntyisen politiikan tutkijan ja valtiotieteiden tohtorin, Iivi Anna Masson kirjoituksen taannoisesta Israelin suorittamasta kansanmurhasta Gazassa (Vapaa-ajattelija-lehti 1/2009). Masso vääristelee kirjoituksensa melkeinpä jokaisessa lauseessa tapahtuneita tosiasioita ja historiaa.

Masso kutsuu Israelin terrorihyökkäystä harhaanjohtavasti "Israelin ja Hamasin sodaksi", noudattaen valtamediasta tuttua propagandaa, jolla pyritään oikeuttamaan Israelin lähes täysin siviileihin kohdistunut verilöyly. Masso kirjoittaa Hamas-järjestöstä seuraavasti:

"Myötätunto palestiinalaisia kohtaan saa monet kohtelemaan Hamas-järjestöä alueen arabien legitiiminä edustajana ja varteenotettavana keskustelukumppanina". Luulisi Massonkin tietävän, että nimenomaan Hamas voitti palestiinalaisalueiden vaalit vuonna 2006; vaalit, joita pidettiin kansainvälisten tarkkailijoiden mukaan rehellisinä ja onnistuneina.

Demokratian lipunkantajat, Yhdysvallat ja Euroopan unioni, sen sijaan eivät kansalaisten mielipidettä kunnioittaneet. Ne julistivat vaalit voittaneen Hamasin välittömästi boikottiin. Hamasia pidetään demokratian lähettiläinä itseään pitävissä Yhdysvalloissa ja EU:ssa terroristijärjestönä.

Masso syyttää kirjoituksessaan Hamasia siviilien käyttämisestä ihmiskilpinä. Sittemmin on paljastunut, että nimenomaan Israel käytti palestiinalaissiviilejä ihmiskilpinä rynnistäessään sisään ihmisten taloihin jne. Asia paljastui israelilaisen rauhanjärjestön tekemässä tutkimuksessa, jossa haastateltiin Gazan operaatioon osallistuneita israelilaissotilaita.

Masso toteaa myös, että "konfliktin uskonnollista luonnetta vähätellään". Todellisuudessa konfliktissa on melko vähän kyse uskonnosta. On hyvä muistaa, että ennen Israelin sionistihallintoa alueen arabit ja juutalaiset elivät keskinäisessä sovussa ilman ongelmia vuosisatojen ajan.

Masso sivuuttaa kirjoituksessaan täysin Israelin ja palestiinalaisten konfliktin perussyyn: Israelin laittoman ja julman palestiinalaisalueiden miehityksen, jonka mm. YK on useaan otteeseen tuominnut - tuloksetta.

Masso väittää perättömästi Hamasia "konfliktin lietsojaksi". Hän väittää järjestön peruskirjan tihkuvan "natsityylistä juutalaisvihaa". Masso sivuuttaa täysin Israelin miehityksen apartheid-luonteen, jossa Israel on rohmunnut itselleen parhaimmat ja hedelmällisimmät maat, kun taas palestiinalaiset on ajettu sellaisiin maanpäällisiin helvetteihin kuin Gazan kaistale.

Masso haukkuu vasemmistolaiset rauhanpuolustajat, jotka veljeilevät "ääriliikkeiden" kanssa. Masso kauhistelee, kuinka "mielenosoituksissa punalippuja ja Che Guevara-julisteita kantavat vasemmistolaiset marssivat rinta rinnan Hamasin ja Hizbollahin lippuja kantavien muslimiradikaalien kanssa". Ilmeisesti Masson mielestä arabista tekee "muslimiradikaalin" pelkästään se, että vastustaa laitonta ja julmaa vieraan vallan miehitystä (Sama logiikka on nähtävissä myös Irakissa, jonka kansanmurhasotaan Masson synnyinmaa Virokin innokkaasti osallistui USA:n rinnalla).

Masso väittää, että sotaa vastustavissa mielenosoituksissa huudeltiin yleisesti "kuolema juutalaisille, kuolema Israelille, kuolema USA:lle ja kuolema Tanskalle"-iskulauseita. Missähän päin maailmaa Masso on tällaisia mielenosoituksia nähnyt? Itse suomalaisiin mielenosoituksiin osallistuneena en nähnyt kertaakaan tällaisia iskulauseita. Israelin laittoman miehityksen lopettamista ja USA:n Israelille osoittaman moraalisen ja aseellisen tuen lopettamista sen sijaan vaadittiin yleisesti niin Suomessa kuin laajemminkin läntisissä mielenosoituksissa.

Härskeimmän iskunsa vyön alle Masso iskee juttunsa loppupuolella: "Vasemmiston tukea uskonnolliselle äärioikeistolle on vaikea selittää pelkällä hyvyydellä. Taustalla on piilevä juutalaisviha, jota kaikki eivät edes yritä peitellä". Väite on niin vastenmielinen, että sitä ei edes haluaisi kommentoida. Masson isku on linjassa todellisen uskonnollisen äärioikeiston, eli Israelin ja Yhdysvaltojen kovan linjan sionistien taktiikan kanssa. Taktiikan ydin on, että kaikki Israelin rikollisen politiikan kritiikki leimataan "juutalaisvastaisuudeksi". Tämä loukkaa syvästi paitsi aitoja rauhanystäviä Israelin ulkopuolella, myös israelilaisia, oikeita rauhanystäviä (joita onneksi on hyvin paljon).

Masson vuodatuksen ymmärtää paremmin, kun muistaa, että hän kuuluu pahamaineiseen Suomen PEN-klubiin. PEN:in toiminnan pääperiaatteena näyttää olevan kaikkinainen historian vääristely, sekä niiden vainoaminen, jotka pyrkivät järjestön vääristelyjä oikomaan. Massohan oli taannoin mukana allekirjoittamassa surullisenkuuluisaa "avointa kirjettä", jossa vaadittiin dosentti Johan Bäckmanille virkakieltoa hänen mielipiteidensä vuoksi. Bäckman on arvostellut Viroa apartheid-järjestelmästä, jolla venäläistä kansanosaa sorretaan systemaattisesti. Sittemmin esimerkiksi Amnesty on esittänyt Viron tilanteesta pitkälti Bäckmanin kaltaisia arvioita. Totuus ei pala tulessakaan.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kyseessä oli keskustalaisen Kadiman vaalitaistelu kokoomuslaista Likudia vastaan. Piti osoittaa, että myös maltillinen Kadima kykenee turvaamaan israelilaisten turvallisuuden. Iivi Anna Masson sukulainen on itävallanjuutalainen virkamies.

On hyvä, että Iivi Anna Masso ajattelee vapaasti: ottakaamme mallia hänen esimerkistään ja tehkäämme samoin.

Masson kirjoitus löytyy myös netistä:

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2009_01/VA_0109.pdf

"Mielenkiintoista onkin nähdä, kuinka pitkälle
vasemmiston solidaarisuus ääriliikkeiden kanssa
ulottuu. Eräässä Floridassa videoidussa mielenosoituksessa
hijabiin pukeutunut nainen huutaa juutalaisille:
“Palatkaa takaisiin uuniin, te tarvitsette vain
isompaa uunia”. Kööpenhaminassa nuoret tanskalais-
arabimiehet huutavat paitsi “Allahu Akbar”,
myös “Heil Hitler”. Onko tämäkin jaloa sodanvastaista
raivoa, jota tulisi vain ymmärtää?

Sodan syitä ja erilaisten väkivaltatekojen taustoja
on tutkittava avoimesti ja monista näkökulmista.
Jokaisen ajattelevan ja tuntevan ihmisen on helppo
olla tappamista vastaan. Silti maallisen politiikan,
tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolustajien on syytä
olla tarkkana paitsi siitä, mitä he vastustavat, myös
siitä, kenen ja minkä puolelle he asettuvat."

Masson kirjoitus oli loistava. Politiikan tutkija ja valtiotieteiden tohtori Masso ei tiedä asioista mitään, mutta "muusikko" Lievemaa tietää kaiken. Ha ha haa.

Masso paljastui aikaa sitten äärioikeistolaiseksi!

Masson vihalistassa ovat kaikki jotka eivät ole oikeistolaisia ja jotka eivät tue USA:ta tai Israelia ja näiden maiden ylivalta pyrkimyksiä.

Myös rasistinen arabiviha on Massolle tyypillistä.

Masson kirjoituksia ei kannata kommentoida, koska hän haluaa vain synttyää vihaa ja ristiriitoja.

Tämä olkoot viimeinen kommenttini hänen kirjoituksiinsa.

Massson ja kumppanien tarkoitus on myös erottaa toisinajattelijat kuten tuo mustan listan laatiminen Bäckmanin tapauksessa osoitti, hän ei kestä äärioikeistolaiseen tapaan toisinajattelijoita.

Itse ole vapaa-ajattelija ja olen huolissani siitä, että vapaa-ajattelijoiden joukkoon on tullut monia julkiäärioikeistolaisia kuten Masso, tätä ihmetellään myös samassa lehdessä missä Massa kirjoittaa Israelista. Enkä ole ainoa huolestunut ateisti joka on huolissaan "massolaisista" vapaa-ajattelijoissa, äärioikeisto antaa kyllä liian helppoja aseita vapaa-ajattelijoiden arvostelijoille.

Ääriliikkeet tuppaavat aina karkoittamaan monia hyvistä asioista kiinnostuneita.

Vapaa-ajattelijoiden lehdestä ei saa tulla uutta rasistista Homma-foorumia.

Onhan se selvää, että sosialistit vainoavat juutalaisia - niinhän he tekivät taannoin Saksassakin!

Höperö mies tämä Lievemaa. Kuvansa vieressä lukee: omistaminen tekee keskiluokasta fasisteja. Näillä henkisillä eväillä mies säilyy kommunistina ikänsä.

(5 + 3 + 4 on nykyään Usarin laskurin mukaan 11).

Masso olisi voinut tulkita jonkun Viro-Neuvostoliitto-konfliktin, jossa siis NL miehittää Viron, seuraavasti:

”Myötätunto virolaisia kohtaan saa monet kohtelemaan (erheellisesti) "Viro Vapaaksi"-järjestöä alueen legitiiminä edustajana ja varteenotettavana keskustelukumppanina”, jos joku "Viro Vapaaksi"-järjestö olisi voittanut vaalit.

Henry

"Muusikkohan" se onkin oikea henkilö arvostelemaan politiikan tutkijaa ja akateemisen tutkinnon suorittanutta. Koetahan nyt pysyä omalla alallasi. Politiikan harrastelu ei tee sinusta pätevää kirjoittamaan tuollaista roskaa, puhumattakaan julkisesta äärioikeistolaiseksi nimittelystä täysin vastoin totuutta. joka muuten voi johtaa syytteeseen kunnianloukkauksesta.

Neukku-Masso tulee Suomeen sanomaan, ketkä tulee erottaa mielipidesyistä. Ettekö te näe mitään yhteyttä asioilla?

Ehkä on "rasistista" sanoa neukuksi, mutta sitähän hän on. Toinen vaihtoehto olisi se natsi, mutta se menee kauemmas historiassa se.

Kristillisten länsimaiden moraalinen velvollisuus on tukea juutalaisia. Aikanaan juutalaisia kohdannut ensimmäinen holokausti oli Roomalaisten kristittyjen tekosia. Toisella kertaa olikin sitten katolilaisen Natsi-Saksan vuoro tappaa juutalaisia liukuhihnalta. Kaikki tämä siksi, että 300-luvulla Nikean kirkolliskokouksessa päätettiin syyttää juutalaisia Jeesuksen, uuden valtionuskonnon keskeisimmän hahmon murhaamisesta. Syntipukin roolin saivat, koska eivät omaksuneet Rooman tapakulttuuria.

Ehkäpä sitten, jollain tasolla länsimaiden johtajat ajattelevat, että mielikuvituksellisen hahmon murhaamisesta seuranneet kohtuuttomat tragediat voidaan hyvittää tukemalla aikaisemmin uhrin osassa olleen tahon harjoittamia mielipuolisia julmuuksia.

M. Heikka.

Ensinnäkään Masso ei ole "neukku", vaan virolainen. Toiseksi se mielipidesyistä erottaminen ei olisi tapahtunut täysin aiheetta. Ko. henkilö on melkoisen ärhäkkä käymään loukkaavasti, rikossyytettä hipoen, kenen tahansa kimppuun, jolla on eri mielipide. Virolaisena ja älykkönä Masso on saanut suurimman osan tästä moskasta niskaansa, mitä hän ei suinkaan ansaitse. On suoraan sanoen ihmeellistä, ettei maamme poliittinen johto ole huomaavinaan tällaista toimintaa.

# 10

Joo, Israel pitäisi varmaan siirtää vaikkapa Saksaan, niinkö?

Henry

Jos suomalainen kestää Bäckmanin puheet, niin mitä ne kenellekään virolaiselle kuuluu? Outoa tulla vieraaseen maahan määräileen ja hääräileen.

Bäckman on suorittanut asevelvollisuutensakin Suomessa, päinvastoin kuin tämä Masso-rouva. Hänen sukutaustassaankaan ei liene käpykaartilaisia, mikäli olen googlettanut oikein. Mikä on joku Masso! No, vähintään röyhkeä. Siltähän nuo vaikuttavat hela jengen.

Neukkuus tuli ensimmäisenä mieleeni, sillä NL:ssa ei sananvapautta ollut. Natseillakaan sitä ei ollut. Virolaisilla on molemmat taakkanaan. Siksi hän ei ymmärrä mitään sananvapaudesta, vaikka ulkonaisesti onkin liimattuna USA-naamarit.

#12. Mistä vetäsit moisen johtopäätöksen?

Sain kirjoituksestasi sen käsityksen ,että et ole koskaan käynyt alueella. Jos olisit, et ikinä vertaisi siellä olevia mielenosoituksia Suomessa oleviin.
Mitä jos Masso onkin oikeassa?

Terrorismin pelossa täällä ollaan kuin kusi sukassa. Valtamedia pelkää, politiikot pelkäävät. Olemme ikäänkuin pelkääjävankeja vankilan erillisosastolla.
Totuus on kuitenkin se, että muslimien ideologiaa arvostelemalla joudumme itse kärsimään. Suomalaiset ovat jo tottuneet siihen YYA-ajoilta. Silloin vihollinen oli vain naapurissa. Nyt se on kaikkialla tänne soluttautuneessa tai muuten vain muuttaneessa muslimikansanosassa joka kaiken lisäksi suurelta osin loisii kustannuksellamme.
Suomella ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Asiat sovittiin jo kauan sitten suuremmissa piireissä. Kommunistien taloudellista ja aseapua arabeille ei sovi unohtaa. Ei myöskään USA:n tukea Israelille. Näillä tuilla saavutettiin nyt vallitseva kauhun ja terrorin tasapaino joka on globalisoitumassa.
Slummiutuvassa Suomessa muslimiyhteisö on aikapommi, juutalaiset ei.

Nämä massot ja oksaset ovat tyypillisiä NWO:n (New World Order) pyöveleitä. Koska USA valtavan velkansa takia on ihan täysin pankkiirien armoilla, niin nämä rahakkaat kaverit, kuten
Rothschildit, Rockefellerit, Oberheimit sekä IMF- johtajat, kuten Wolfowitz (Irakin sodan arkkitehti), Zoelic (Board of Goldman Sachs) ja ”värillisten” vallankumouksien rahoittajat, kuten Soros ja Berezovski, päättävät maailman asioista (ks. aiheesta Ilkka Luoman blogista, myös kommentteja): http://ilkkaluoma.blogit.uusisuomi.fi/2009/07/18/yrittivatko-juutalaiset...
Mikähän mahtaa olla noiden johtavien pankkiirien etninen tausta?
Niinpä tietysti, jos haluat menestyä, pitää nuoleskella Israelia ja noudattaa CIA/Mossad- linjaa.

5, Jos vasemmistolainen arvostelee kibbutsi-sosialismin varaan perustettua Israelia, on se merkki siitä, että taustalla täytyy olla jotain joka rikkoo ideologioiden samanlaisuudesta johtuvan lähtökohtaisen sympatian Israelia kohtaan.

Siviilien tappaminen suhteessa 2:1300 on yksi tällainen rikkova taustatekijä.

Lievemaa voisi lukea hieman tarkempaan aineistonsa. VTT Iivi Anna Masso kirjoittaa näin:

"Amatöörituotanto osallistuu propagandasotaan muun median tavoin, mutta se antaa katsojalle enemmän eväitä tehdä omia johtopäätöksiä kuin tietoannoksia sopiviksi paloiksi valmiiksi pureskelevat valtamediat."

Niinpä. Iivi Anna Masso jakelee painetussa sanassa annospaloja osana propagandasotaansa ja Tommi Lievemaa harjoittaa amatöörituotantoa painamattomassa sanassa verkossa.

Jokainen suomalainen voi valita, alkaako hän kirjoittaa 100 ja 100 000 syyn selitysteosta vai valitseeko hän reaalipoliittisen näkökulman ja toteaa, että kyseessä oli israelilaisen monipuoluejärjestelmän enemmistöparlamentaarinen Kadiman vaalikampanja, vaalitaistelu, jossa kuoli satoja palestiinalaisia vaalikaatuneina.

"taannoisesta Israelin suorittamasta kansanmurhasta Gazassa"

Kansanmurhasta? Mikä kansa siellä murhattiin? Kansanmurha-käsitteen inflaatio etenee hillitöntä vauhtia. Kohta varmaan nakkikioskilla tapahtuvaa senkanottoa kutsutaan kansanmurhaksi.

Palestiinalaisten suurin ongelma on hallitsematon väestöräjähdys heidän keskuudessaan, jonka aiheuttamiin ongelmiin verrattuna Israelin toimet ovat täysin merkityksettömiä. Israelin itsenäistymisestä tähän päivään palestiinalaisten määrä on jopa kahdeksankertaistunut (!). Ei ihme jos ollaan köyhää ja kipeää.

"Masso sivuuttaa kirjoituksessaan täysin Israelin ja palestiinalaisten konfliktin perussyyn: Israelin laittoman ja julman palestiinalaisalueiden miehityksen"

On erikoista, miten eri tavalla Israelin miehitykseen ja palestiinalaisiin pakolaisiin suhtaudutaan kuin muihin aivan vastaaviin tilanteisiin ja ihmisiin muualla maailmassa. Esimerkiksi Lievemaa kavereineen on valmis puolustamaan venäläisten imperialistien oikeutta jokaiseen näiden valloittamaan neliösenttimetriin, mutta Israelilla ei heidän mielestään ole mitään oikeutta sodassa valtaamiinsa alueisiin -- tai edes ostettuun maahan.

Suurten ihmisjoukkojen karkottaminen asuinseuduiltaan oli 1900-luvulla tuikitavallista, mutta ainoastaan palestiinalaisilla katsotaan olevan jokin jumalallinen paluuoikeus. Vai kannattaako Lievemaa karjalaisten oikeutta saada hävityssä sodassa menetetyt maansa takaisin? Tai niiden miljoonien saksalaisten, jotka karkotettiin toisessa maailmansodassa mailtaan? Tai vaikka Pakistanista karkotettujen miljoonien hindujen?

Ongelma on siinä, että Israelia ympäröivät arabimaat, joiden väestön ja palestiinalaisten välillä ei ole mitään etnistä eroa, pitävät palestiinalaisista vielä vähemmän kuin Israelin juutalaiset. Kun muualla maailmassa karkotetut kansanosat on asutettu oman kansansa keskuuteen, palestiinalaiset ovat päinvastoin olleet muiden arabien vihan, inhon ja massamurhien kohteena. Vuonna 1970 Jordaniassa tapettiin jopa 20.000 palestiinalaista -- Israel ei ole tehnyt mitään vastaavaa. Palestiinan ongelmien syy on juuri se, että kukaan ei pidä heistä, vähiten muut arabit.

Olipa erinomainen kirjoitus. Lyhyesti ja ytimekkäästi on esiintuotu asian ydinkohdat.

Itselleni on ydinkohdaksi muodostunut Hamasin leimaaminen terroristijärjestöksi ja Hamasin vaaleissa saaman mandaatin kieltäminen tai tekeminen merkityksettömäksi. En ymmärrä sitä, että USA ja EU ovat virallisesti(?) ilmoittaneet, etteivät he käsittele Palestiinan asioita Hamasin kanssa. Mihin tälläinen johtaa? Halutaanko, että palestiinalaisia edustaa neuvotteluissa joku marionetti? Jos solmitaan sopimus, jossa palestiinalaisten puolesta asian hyväksyy tälläinen ilman valtuutusta toimiva järjestö, niin miten saadaan Palestiinan kansa noudattamaan sopimusta? Vai halutaanko nykyisen tilanteen jatkuvan hamaan ikuisuuteen?

Suomi on EU:n jäsen. Suomi ei siis hyväksy rehellisiksi todetuilla vaaleilla valittua palestiinalaisten enemmistön kannattamaa ryhmittymää. Syynä lienee se, että tämä ryhmittymä ei ole kaikissa asioissa yhtä mieltä EU.n (Suomen?) kanssa. Sen mielipiteellä pitäisi ilmeisesti ennen muuta olla EU:n (Suomen?) hyväksyntä? Tälläinen ajattelu on demokratialle vierasta. Voin vain ihmetellä Suomen kantaa asiassa. Onko ulkovaltojen hyväksyntä demokraattisesti valitulle ryhmälle suomalaisten mielestä tarkeämpää kuin sen äänestäjien hyväksyntä?

Haluaisin tietää tarkasti suomalaiset, joiden päätöksellä kyseinen demokratiaa halveksiva päätös on tehty ja milloin. Mikä on se toimintatapa, jolla EU:lle on annettu valtuutus esittää kyseinen demokratian irvikuva myös Suomen kantana? Aikoinaan Suomen EU-vaaleissa selitettiin, että Suomi voi halutessaan irtisanoutua sellaisista asioista, jotka ovat vastoin suomalaisten lakeja tai mielipiteitä. Kuka on se suomalainen henkilö, jonka olisi tullut tässä tapauksessa kertoa Suomen sanoutuvan irti demokratian halveksuntaa osoittavasta päätöksestä?

#21: 'leimaaminen' terroristijärjestöksi? Eikö Hamas sitten ole terroristijärjestö?

Sikäli asia on irrelevantti, koska maailmalla ei ainoatakaan legitiimiä valtiota. Jokainen niistä on roistovaltio, roistojoukko, joka kutsuu itseään valtioksi.

Amerikan Yhdysvallat on pienehkö poikkeus: se perustettiin ainoana tai ainakin ensimmäisenä valtiona ajatukselle, että valtiota sitoo täsmälleen sama moraalikoodi, joka sitoo yksilöitä. Tätä ei kuitenkaan kirjoitettu perustuslakiin, jonka johdosta ihmiskuntaa jo tuhansia vuosia piinannut *ei vapaa-ehtoisen kollektiivisuuden* meemi kykeni muokkaamaan perustuslain tulkintaa ja kykeni muuttamaan Yhdysvallat fasistiseksi "hyvinvointi"valtioksi.

Käyttäjän lievemaa kuva

# 1 & 19:

En oikein ymmärrä mitä haluat kommenteillasi sanoa.

Olen lukenut Masson "aineiston" hyvin tarkasti. Siteeraamasi kohta (# 19) ei muuta muuksi Masson pöyristyttäviä mielipiteitä Gazan sodasta ja Israelin/palestiinalaisten konfliktista ylipäätään.

Jos luet kirjoitukseni tarkasti, et huomaa missään, että esittäisin omista poikkeavien mielipiteiden kieltämistä. Massolla on oikeus omiin mielipiteisiinsä ja minullla on oikeus lytätä ne omissa kirjoituksissani. Sitähän on sananvapaus?

Näkemyksesi Gazan operaatiosta Israelin sisäpoliittisena valtataisteluna saattaa olla "reaalipoliittinen", mutta se on samalla äärimmäisen kyyninen. 1 400 palestiinalaista kuoli tämän "valtataistelun" uhrina; israelilaisuhreja oli 13. Lisäksi Israelin toimia tutkitaan mahdollisten sotarikosten takia.

Tällaiseen "sisäpolitiikan" harrastamiseen ei muilla maailman mailla liene mahdollisuuksia; Israel saa kiittää Yhdysvaltojen horjumatonta tukea siitä, että se saa melko vapaasti huseerata ilman, että sen toimintaan puututaan.

Käyttäjän mctimo kuva

Kerrotko mihin israelilaiset tulisi siirtää?
Monet haluavat karkoittaa israelilaiset mutta en ole vielä löytänyt tietoa mihin he pitäisi sijoittaa. Et kai sinäkin ole uunin kannalla? Käsittääkseni juutalaisilla ei ole muuta valtiota kuin Israel. Mitäs jos Venäjä haluaisi siirtää suomalaiset, sinä varmaan lähtisit ensimmäisenä? Mutta ei meilläkään ole "vara-Suomea" jonne mennä, eikä ole israelilaisillakaan. Yksinkertaisesti heidän on oltava jossain, ja se jossain ei ole mielestäsi Israel niin mikä sitten?

Onhan se kauheaa kun muutama sata ihmistä kuolee, mutta entäs sitten kun kuolee satojatuhansia tai miljoonia, kuten esim. Sudanissa, jaksatko olla huolissasi heistä? Lukumääräisesti moni muu maa menee heittämällä ohi ruumisluvuissa mutta ei kiinnosta koska Israel sitä, Israel tätä...etc, etc...

Jopa on Timolla melkoinen moraali kun viattomien ihmisten ruumiiden määrä ratkaisee ongelman vakavuuden.
Timon mielestä on vähemmän rikollista tappaa 100 pikkulasta kuin 1000.
Minusta yksikin on liikaa.

Timo lienee oikeaa lautamiesainesta.
Hyi saatana...

Pahamaineinen pen-klubi!?
Oli se ainakin ennen nkp/skp;n ohjauksessa,onko ote livennyt?

Uskomaton kun alhaainen kirjotuksen laatu juuri sen antisemitismin ja estofobian takia.

Niin Lievemaa, miten pitkälle vasemmisto on valmis myötäilemään ääriliikkeitä?? Miten pitkälle sinä olet valmis myötäilemään, esim ääri-islmaisteja?

Olen monesta asiasta samaa mieltä Masson kanssa. Esim. siitä, että vasemmiston motiivit tukea Hamasia ja yleensä vastustaa Israelia, ei johdu heidän hyvyydestä. Jos se olisikin hyvyyttä, se on tarkan valikoivaa hyvyyttä. Ehkä kyse ei silti ole juutalaisvihasta, kuten Masso esittää.

Eikö Hamasin toiminnassa ole Lievemaa mielestäsi mitään huomautettavaa? Huolestuttaasko esim. ihmioikeusnäkökulmasta mikään sinua kun tarkastellaan Hamasin toimintaa konfliktissa?

#28: Voi olla, että ideologia vasemmiston Hamas-kannatuksen takana on pragmatismi. Se on sekasikiö subjektivismia, arvorelativismia ja 'demokratiaa'. Tämän opin mukaan, *mikä tahansa*, jonka enemmistö päättää, on totta. Hamasin / palestiinalaisten 'valtio' on yhtä totta, kuin Israel ja yhtä totta, kuin Neuvostoliitto. Kuka tahansa rosvojoukko voi 'päättää' olla valtio ja 'vot, niin tapahtuu. Vasemmiston on puolustettava kaikkia rosvojoukkoja, jotta he voivat puolustaa itseään.

Edellistä kommenttiani haluaisin vähän lieventää. Valtioiden välillä on eroja. Ne erot eivät ole niiden luonteessa, vaan asteessa; aivan kuten uskoton aviopuoliso on uskoton, no matter what, mutta on eroja, kuinka uskottomia jotkut aviopuolisot ovat.

Neuvostoliitto alunperin tuki, koulutti ja aseisti arabiterroristijärjestöjä. Siksi vanhasta muistista kaikki nykyisetkin äärivasemmistolaiset vihaavat israelia ja juutalaisia, niinkuin tälläkin blogilla nähdään. Ei tässä tämän kummempaa.

Israelilaisten kohdalla voidaan sanoa, että joskus sielläkin lipsuu ja keinot aina eivät ole niin kovin puhtaita. Täytyy kuitenkin palauttaa mieleen Hamasin ja kumppaneiden kampanjat israelilaisten koulubussien ja perheravintoloiden räjäyttämisineen yms. sikoiluineen. Tätä taustaa vasten on vain hyvä toistaa kiinalainen sananlasku: "Ken sikojen kanssa painii, tahriintuu itsekin". Eli ei terroristien kanssa voi käydä sotaa puhtain asein.

Masso on tervejärkinen ja tietävä nainen ja osaa ottaa asiat paljon coolimmin kuin useimmat näillä blogeilla esiintyjät.

Käyttäjän lievemaa kuva

Useat edelliset kommentaattorit syyllistyvät samaan kuin Masso (ja Israelin ja USA:n äärioikeisto):

He leimaavat täysin asiallisen Israelin politiikan arvostelun täysin epäoikeudenmukaisesti ja loukkaavasti juutalaisvastaisuudeksi. Israelin oma miehityspolitiikka ja palestiinalaisten kohtelu täyttävät sen sijaan apartheidin tunnusmerkit vaivatta. Kyse on Israelin hallinnosta ja sen politiikasta, ei tavallisesta kansasta, josta löytyy rauhantahtoa vähintään yhtä paljon kuin mistä tahansa maasta maailmassa.

# 30: "Israelilaisten kohdalla voidaan sanoa, että joskus sielläkin lipsuu ja keinot aina eivät ole niin kovin puhtaita".

Tätä voisi kutsua vuoden "understatementiksi", ottaen huomioon vallitsevat tosiasiat (joista kirjoitin tässä blogikirjoituksessakin).

Ota poika kielesi pois ählämien pepusta. Et kuitenkaan kelpaa niille loppupeleissä kuin eläväksi maalitauluksi..

Terve, Tommi! Olen havainnut, että SAFKAn riveissä on viime päivinä ollut hienoista säröilyä. Kollegasi Johan Bäckman on nimittäin tänään ryhtynyt uuteen ristiretkeen Yleisradiota vastaan, ja syyttää kyseistä instituutiota Slovenian pääministerin Janez Janšan aiheettomasta mustamaalaamisesta Patria-skandaalin yhteydessä. Koska kommenttini Bäckmanille ei läpäissyt dosentin ennakkosensuuria, pistän sen sekä Leena Hietasen että myös sinun palstallesi. Samalla voitte molemmat vastata muutamiin aihetta koskeviin kysymyksiini.

Lähinnä olen hämmästynyt siitä, että Bäckman puolustaa SAFKAn tiedonantajan asemassaan kovin sanoin Slovenian pääministeriä, jota hän pitää ehdottomasti viattomana. Toiminta on outoa, varsinkin kun pitää mielessä Janez Janšan aiemman, jokseenkin epäilyttävän henkilöhistorian. Luulisi, että Janez/Ivanin toiminta varsinkin Bosnian sodan aikana riittäisi SAFKAlle pannaanjulistuksen aiheeksi. Kaverin puolustusministerikaudella Slovenia teki hyvää bisnestä salakuljetettujen aseiden kauttakulkumaana, ja vanhoja Slovenian arsenaaliin jääneitä Jugoslavian liittoarmeijan pyssyjä kaupattiin serbiarmeijaa vastaan taistelleille kroaateille ja muslimeille hyvään hintaan.

Luultavastikaan ei tarvitse muistuttaa, että monet aseita hankkineista kroaattien puolisotilaallisista järjestöistä, kuten HOS, olivat avoimen äärioikeistolaisia, suorastaan natsistisia, ja Kroatian armeijassa palveli vapaaehtoisina myös koko liuta Jean-Marie Le Penin _Front National_-liikkeen jäseniä. Monet saivat jopa korkeita kunniamerkkejä Tudjmanin hallinnolta. Liioiteltua ei ole siis todeta, että Janša teki asekauppoja sellaisten henkilöiden kanssa, jotka olette Komiteassanne luokitelleet fasisteiksi.

Janša on sittemmin itsekin myöntänyt kauppojen tapahtuneen, joskin ansaittujen summien ja omien välistävetojen määrä on toistaiseksi jäänyt salaisuudeksi. Vähemmästäkin on Komiteassanne saanut natsin leiman, joten hämmästelen suuresti, että tiedottajanne Bäckman onkin nyt päättänyt ryhtyä ajamaan moisen henkilön etua.

Asiaan perehtymättömille muistutettakoon vielä, että Kroatian tuolloinen puolustusministeri Gojko Šušak, jonka kanssa Janša teki bisnestä, oli kovan linjan oikeistoradikaali. Itse asiassa Šušakin kohdalla voisi jopa käyttää kohtalaisen oikeutetusti termiä ”natsi”, jota SAFKA on yleensä soveltanut paljon köykäisemminkin perustein. Kaverilla oli tapana morjestaa upseereita korkealle ojennetun oikean käden tervehdyksellä. Korruptio tunnetusti rehotti kaverin ministerikaudella.

Lisättäköön, että menneisyydessä Janšan on epäilty syyllistyneen myös väkivaltaisten poliisitoimien valtuuttamiseen Smolnikar-jutun yhteydessä. Slovenian valtionsyyttäjän päätös haastaa YLE oikeuteen kunnianloukkauksesta - mitä Bäckman hehkutti tänään riemumielin ”pienen Slovenian niskalenkkinä Yleisradiosta” - vaikuttaakin lähinnä pelkältä savuverholta. Samaa luokkaa kuin vaikka Markku Kauppisen ennen eroamistaan suunnittelema kantelu Julkisen Sanan Neuvostolle.

Mikäli Bäckmanin kanta Janšan suhteen tosiaan edustaa komiteanne linjaa, kysyisinkin koska aiotte tiputtaa sen ensimmäisen A-kirjaimen komiteanne lyhenteestä ja ryhdytte ihan reilusti Suomen Fasistiseksi Komiteaksi? Toisaalta, mikäli olet Hietasen ja Krohnin kanssa mahdollisesti eri mieltä kuin Bäckman, eikö dosentin tilapäistä erottamista Komiteasta tulisi ehkä harkita?

Aiheellista voi olla myös sähköpostin lähettäminen Nashi-järjestölle ja ilmoitus, että heidän suosikkisuomalaisensa on nyt ryhtynyt puolustamaan julkisesti tunnettua Serbian kansan vihollista. Reaktio itärajan takana voisi olla vähintäänkin mielenkiintoinen.

Cheers,

J. J.

Masson kaikki kirjoitukset tuntuvat kumpuavan vihasta tai ainakin hän nauttii siitä että saa aikaan epäsopua. Tämähän ei ole sinänsä huono juttu koska hymistelyllä ei maailmaa muuteta.Henkilön ajattelua johtavana tendenssinä se kuitenkin tuppaa kiinnittämään huomiota. Masso tuntuu pääasiassa halveksivan suomalaisia. Ihmettelen sitä että useat hänen puolustelijoistaan eivät tätä näe.

Tiedoksesi An-Naiivi, ei ole lopultakaan Suomen asia miten Viro sössi asiansa 40-luvulla, turha siitä on kaunaa kantaa, se kuluttaa ihmistä!
Lievemaa on täsmälleen oikeassa ko.kirjoituksessa. Vapaa-ajattelijan kirjoitus antoi myös ajattelemisen aihetta.

Käyttäjän mctimo kuva

Tapani Niemi 25.

Kyllä, minusta on enemmän rikollista tappaa 1000 kuin 100. Itse aiheessa on monesti vertailtu israelilaisten ja palestiinalaisten uhrilukuja. Minusta esim. Sudanin tilanne on paljon pahempi, uhrimäärä on valtava verrattuna palestiinalaisiin, siis onko sinusta palestiinalaiset tärkeämpiä ihmisiä? Maailmassa on monta selkkausta joissa uhrimäärä on paljon suurempi, miksi siis Palestiina on ykkössijalla? Kunhan vaan palestiinalaiset saadaan tyytyväisiksi niin muista viis...

Sinulla on varmaankin vastaus siihen mihin israelilaiset tulisi siirtää ? Ja mitä muita kansoja pitäisi siirtää?

Iivi Anna Masson kirjoitukset saivat minut lopettamaan Vasemmistoliiton äänestämisen. Ainakin toistaiseksi, mutta todennäköisesti hyvin pitkäksi aikaa. Tuokin kirjoitus oli erittäin hyvä muistutus siitä, kuinka vasemmistolaisten tulisi vastustaa huomattavasti voimakkaammin Hamasin kaltaisia fasistijärjestöjä, jos he haluavat pysyä rehellisinä aatteelleen.

Nähdäkseni Masso osuu kuitenkin harhaan syyttäessään äärivasemmistolaisia juutalaisvihasta, vaikka jotkut heistä saattavatkin pitää juutalaisia kategorisesti korkoa kiskovina kapitalisteina. Uskoisin taustalla olevan ennemminkin vihan Amerikkaa kohtaan.

Kaikista eriskummallisinta äärivasemmiston asenteessa ei ole se, että Amerikka leimataan yksioikoisesti kaiken pahuuden synnyinsijaksi, vaan kyvyttömyys huomata se tosiasia, että pelkkä vihamielisyys Amerikkaa kohtaan ei automaattisesti tee kenestäkään demokratian, ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden pioneeria. Ystäväksi otetaan kuka tahansa, kunhan vain vihaa Amerikkaa.

Tällä saralla Tommi Lievemaa on itse kunnostautunut aivan häpeämättömällä tavalla. Aiemmin hän on jo laatinut Iranin ja Pohjois-Korean hallituksia ylistäviä kirjoituksia, ja nyt hän ilmeisesti laskee Hamasin liittolaisekseen. En jaksa ymmärtää, mikä oikein tekee Lievemaasta antifasistin, kun hänen ihailemansa poliittiset toimijat näyttävät koostuvan lähes pelkästään fasistista hallituksista ja fasistisista liikkeistä.

Harvoin saa olla kaimani Lievemaan kanssa samoilla aallonpituuksilla. Eri mieltä olen lähinnä seuraavasta.

"Masso väittää perättömästi Hamasia ”konfliktin lietsojaksi”. Hän väittää järjestön peruskirjan tihkuvan ”natsityylistä juutalaisvihaa”."

Hamas on oikeasti täynnä natsityylistä juutalaisvihaa (mitä on varmasti enemmän taikka vähemmän suurin osa arabeista). Sitähän sinä et vain halua myöntää kun se olisi vastoin omia poliittisiaa näkemyksiäsi ja veisi tavallaan uskottavuutesi.

Ja sionisteille: kysymys ei ole pelkästään siitä voiko Israel puolustautua terroristejä vastaan, vaan siitä voivatko palestiinalaiset taistella miehittäjiään vastaan.

Heh, onko kukaan huomannut miten "antifasismi" kytkeytyy antisemitismiin?

Käyttäjän lenkki6 kuva

Kaipa Timo olet tietoinen siitä, että koko lähi-idän ja pohjoisen afrikan kriisit kytkeytyvät enenmän tai vähemmän Israelin ja ympärysvaltioiden konfliktin ratkaisuun. Sitä ei ratkaista murhaamalla. Ei kummankaan osapolen. Kun valtiot, jotka asetoimituksillaan sotaa tukevat lopettavaat tukensa, murhaaminenkin loppuu. Niin lähi-idässä kuin Sudanissakin.
Mieti miksi noita sotia käydään. Kyse ei enää ole uskonnosta, arvovallasta, elintilasta, ei mistään unneperäisestä. Naamioita voidaan tietenkin käyttää mutta sellaista koerataa ja testialuetta kun nuokin ovat ei voi jättää käyttämättä, pääasia, että asekauppa käy. Viime Gazansodan yhteydessä eräs Usalainen asevalmistaja kutsui tulevia asiakkaitaan seuraamaan uusien ohjustensa toimintaa ja tehoa, eli se periaatteista , jutskuvihasta tai rättipäiden inhosta saati demokratian puolustamisesta.

Käyttäjän mctimo kuva

No mutta Tapani! Siis kerran vielä: mihin israelilaiset pitäisi siirtää???
Käsittääkseni Hamasille ei käy minkäänlainen sopimus tms. , kuten heidän peruskirjansakin sanoo he haluavat tuhota juutalaiset ja Israelin. Miten neuvotella, sopia jne. jos vastapuoli julistaa kansanmurhan olevan ainoa vaihto-ehto? Siihenkö juutalaisten pitäisi suostua?

Käyttäjän lenkki6 kuva

Eiköhän riitä kun Israel pysyy alueellaan, siis sillä pläntillä, joka sille pakkoluovutettiin Palestiinalaisilta. Sehän kerran jo luotiin väkivalloin Yk:n toimesta Perusteena jonkin romaanin tapahtumat ja voittajavaltioiden huono omatunto kun eivät Saksan Tapahtumiin halunneet ajoissa puuttua tai edes niitä tuomita. Nyt katkerille palestiinalaisille sanottiin, että painukaa veehen, tähän tulee juutalaisia. Korvauksia mistään ei makseta.
Ei liene viisasta siirtää Israelia jonnekin muualle ja taas tehdä samaa väkivaltaa ihmisille siellä mahdollisessa uudessa kotipaikassaan. Riitahan siitäkin tulisi.
Ainoa maa joka miehittää naapurimaiden alueita lähi-idässä on Israel.

Käyttäjän mctimo kuva

Mutta , mutta, jos israelilaiset pysyvät Israelissa niin miten sota saadaan loppumaan? Hamas muuttaa mielensä? Uskotko tosiaan?
Olet ilmeisesti pahoillasi siitä että juutalaiset saivat maaplänttinsä, ilmeisesti se ei mukamas kuulu heille, joten taas ollaan alkupisteessä eli mihin ihmeeseen ne juutalaiset olisi sitten pitänyt laittaa aikaisemmin? Mulla on kyllä semmonen käsitys että juutalaiset ovat olleet niillä seuduilla jo pari tuhatta vuotta, muslimit 1600...
Jäikö mielestäsi Aatulta homma kesken? Kysyn koska sain sellaisen vaikutelman että juutalaiset eivät kuulu Israeliin ja käsittääkseni heillä ei ole ollut muuta valtiota mihin mennä. Mistä kumpuaa moinen juutalaisviha?

Israelin-Palestiinan konfliktiin liittyen paras kommentti minkä olen kuullut on "he ovat ansainneet toisensa". En vain muista kuka tämän on lohkaissut.

En vihaa ketään. Israelilaiset ja arabit ovat geneettisesti aivan samaa joukkoa. Vuosituhannet on väen sekoittaneet. Se, että heille annettiin yk:n päätöksellä se pläntti johtuu juuri syistä, jotka jo aiemmin mainitsin. Kunhan vaan pysyisivät sillä pläntillä. Naapurin valloittaminen on kun kaivaisi verta nenästään. Miksi siis ihmetellä ja kauhistella toisten kiukkua. Äiti äiti, velipoika lyö takaisin, anna sille selkään.

Käyttäjän mctimo kuva

Hyvä Freddy! Olet ensimmäinen joka on ehdottanut edes jotain!
Minun puolestani sitä voisi kokeilla. Suostuisikohan juutalaiset siihen?
Mutta en usko että sekään muuttaisi palestiinalaiset pyhäkoululaisiksi...

Tapani: "Naapurin valloittaminen on kun kaivaisi verta nenästään."
Mitä mieltä Karjalasta? Valloitettiinko? Ja onko mielestäsi oikein että juutalaisille annettiin se pläntti? Ja kummatko siellä todella oli ensin?

Erittäin hyvä kirjoitus Massolta. Ihmettelen kuitenkin, miksi hän julkaisi sen Vapaa-ajattelija-nimisessä roskalehdessä. Koska tuo lehti ei ole missään mielessä vakavasti otettava, myös hyvä kirjoitus kärsii siinä, toisaalta ehkä myös erottuu tavanomaisesta jorinasta.

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi
www.markusred.com
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

40.

"Siihenkö juutalaisten pitäisi suostua?"

Kyllä ne kasaarit voisivat palata sinne Turkkiin, mistä ovat lähtöisinkin ja viedä sen Masson mukanaan.

"48 Kyllä ne kasaarit voisivat palata sinne Turkkiin, mistä ovat lähtöisinkin ja viedä sen Masson mukanaan. "

Tämähän onkin kommunismia aidoimmillaan. Ihmisiä pitää siirtää paikkoihin, joihin he eivät halua.

Tommi Lievemaa osoittaa näissä kirjoituksisaan sitkeyttään pysyä oman viiteryhmän mielipiteiden takana. Usko siirtää vuoria ja stalinismi on nimenomaan usko. Tommi Lievemaa senttaa Tiedonantajaan. Hänen suuri esikuvansa on Jaakko Laakso. Jakke sairasti nuorena maolaisuutta, mutta kun hän siitä parani hänet otettiin Taudinkantajaan avustajaksi. Todella kivikovat nimet hyväksyivät hänet: Urho Jokinen, Kainulainen ja Taisto Sinisalo. Tämän hyväksynnän on myös Lievemaa kokenut.

Vuonna 1948 juutalaiset pystyivät perustamaan itsenäisen valtion ainoastaan Neuvostoliiton ja sen pikku apureiden antaman avun ansiosta. Esimerkiksi ratkaisevassa asemassa olevia lentokoneita, panssaroituja ajoneuvoja ja muita aseita juutalaiset saivat Tsekkoslovakiasta.

Myöhemmin suurvaltasuhteet muuttuivat ja ne etsivät uudet liittolaiset Lähi-Idästä. Niinpä Lievemaan ideologian isä muutti kantansa.

Itsestään selvää on, että Lievemaan mielipide muodostetaan SKP:n Keskuskomitean Politbyroossa. On helppoa elää, kunhan on samaa mieltä.

Itse keskustelun aiheesta on suomalaisena ei-kommunistina vaikea ottaa lukkoonlyötyjä kantoja. Karmeita tekoja tekevät kaikki osapuolet. Joskus tulee ihmetelleeksi, miksi vain Israelia vaaditaan noudattamaan länsimaisia miellyttäviä sodankäyntitapoja. Entäpä Hamas ja kumppanit? Ne eivät ole järjestöinä hyväksyneet Israelin olemassaoloa. Muistuu mieleeni uutiset aikaisempien sotien edeltä, kun arabien propaganda vaati juutalaisten heittämistä Välimereen. Toisaalta juutalaiset pitävät Israelin aluetta omana Jumalan heille lupaamana Pyhänä maana.

Totean omana kantanani, että helppo on täältä käsin heitellä mielipiteitä ja antaa ohjeita tai ehkä Lievemaan tapaan tuomioita. Sodat tulevat ikävä kyllä jatkumaan ja kymmeniin vuosiin ei rauhaa tule.

Yksi mahdollisuus on tietenkin, että Iran iskee atomipommeilla Israeliin, jonka jälkeen kosto on kauhea. Kävin turistimatkalla Egyptin Assuaninpadolla. Sen reunoilla näkyi it- ja ohjusasemia. Selvää on kuitenkin, että Israel hävittää padon halutessaan. Seuraukset siitä ovat hirvittävät, kun 500-kilometrisen järven vedet syöksyvät alavirtaan hävittäen ja tuhoten kaiken vastaan tulevan. 90 miljoonaa egyptiläistä joutuu nälänhädän uhreiksi.

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa asioiden kulkuun ovat mitättömät. Ei hyttysen ininä Moskovassa mitään merkitse.

48.
Eivätkös kasaarit olleet kotoisin Keski-Euroopassa.

49.
Äläs nyt. Olis varmaan eka kerta kun kommunistit siirtelisivät kansoja näiden kotisijoilleen.

51.

Ei siis Keski-Euroopasta vaan sieltä Uralinin eteläpuolelta. Sori.

Israelilaiset olisi hyvä siirtää Oregoniin tai Idahoon. Yksi viidesosa jommankumman osavaltion alueesta = tuplasti Israelin nykyinen pinta-ala. USA on tukenut Israelia niin paljon, että tällainen puolen prosentin luovuttaminen maan kokonaispinta-alasta ei haittaisi mitään. Sota loppuisi, kaikki saisivat kodin, ja USA säästäisi rahaa kun ei enää tarvitsisi aseistaa oman armeijan lisäksi maailman neljänneksi kalleinta armeijaa.

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi
www.markusred.com
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

49.

"Tämähän onkin kommunismia aidoimmillaan. Ihmisiä pitää siirtää paikkoihin, joihin he eivät halua."

Ei haluakaan, mutta kun ne ei osaa käyttäytyä.

Siirretäänkin arabit(palestiinalaiset) saudi-arabiaan,sudaniin ja egyptiin-on siellä tilaa vahtia kameleita!

Tämä keskustelu uhkaa selvästikin ryöstäytyä käsistä ja kaipaa ehdottomasti lisää kokoomuslaista näkökulmaa, jota löytyy oheisen ketjun kommenteista 41-43:

http://jyrkikasvi.blogit.uusisuomi.fi/2009/07/18/jatsien-tuhlausta/#comm...

Tommi Lievemaa ja muut antifasistit taitavat kärsiä jonkinlaisesta Iivi Masso -syndroomasta, kun hän on teille niin mieluinen kirjoittamisen aihe.

Auttakaa ihmiset kansanedustajaa ja ex-sellaista, kun ei heillä taida argumentit riittää väittelyssä kadunmiehen kanssa.

http://jyrkikasvi.blogit.uusisuomi.fi/2009/07/18/jatsien-tuhlausta/#comm...

Vihreä mies: äärioikeisto antaa kyllä liian helppoja aseita vapaa-ajattelijoiden arvostelijoille.

Sitä tekee vielä enemmän kaltaisesi äärivasemmistolaiset, jotka kuvittelevat näkevänsä oikeistomörön joka kulman takana. Melko monella on kuitenkin vielä muistissa VAL:n läheiset kytkökset kommunisteihin. Onneksi aika on tehnyt tehtävänsä ja pahimmat jäärät ovat siirtyneet manan majoille ja vapaa-ajattelijoissakin alkaa olla tilaa muillekin kuin fanaattisimmille punikeille.

Vihreä mies: Ääriliikkeet tuppaavat aina karkoittamaan monia hyvistä asioista kiinnostuneita.

Juuri siksi olen pitänyt hyvin pitkän hajuraon VAL:oon, vaikka olenkin ateisti ja allekirjoitan täysin liiton periaateohjelman.

PENin kulttuurimafia

Oivallinen kirjoitus, etenkin tuo sananvapausjärjestöksi itseään tituleeraavan Suomen PENin huomioiminen.

Todellakin, PENistä kehittyi Jukka Mallisen valtakaudella oikea historianvääristelijöiden klubi, jossa toisinajattelijoita alettiin vainota toden teolla. Esimerkkejä vainon kohteista löytyy Bäckmanin lisäksi muitakin; Rita Dahl, Roxana Crisologo, eräs päätoimittaja ja pari kirjallisuuskriitikkoa.

Mallinen peräsi ennen eroaan PENistä järjestön jäseniksi todellisia kirjailijoita, eikä gangstereita. Mitä suurempi sumutus, sen paremmin uppoaa! (saksalainen ajattelija)

Todellisia kirjailijoita ei PENissä kumminkaan juuri jäseninä ole. Useimpien nykyvaikuttajien elämäntyö kirjallisella puolella mahtuu sataan grammaan. Järjestössä vaikuttavat toimittajatkin voi luokitella lähinnä propagandakirjoittajien haamu-armeijaksi.

Mutta PENistä tuli Mallisen kaudella suomalaisen kulttuurielämän mafia. Peniläinen kulttuurimafia vaikuttaa Suomessa muun muassa apurahojen ja kirjallisuuspalkintojen jakoon. Jos et pidä turpaasi ummessa, ei ole asiaa osingoille.

PEN on ennättänyt varsin lyhyessä ajassa myös miehittää edusmiehillään sellaisia järjestöjä kuin Kiila, Suomen Humanistiliitto, Vapaa-ajattelijain liitto, Suomen Rauhanpuolustajat ja Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi.

Yllättävän monia PEN-jäseniä näyttää kiinnostavan toiminta ja elämä Venäjän reunavaltioissa sekä jopa suomalais-ugrilainen kansanperinne puiden palvomisineen ja poppamenoineen. Monet jäsenistä ovat ihastuneita mustaan väriin, se on vallitseva väri esimerkiksi miesten paidoissa.

Don Q.

60 # Tulee noista mustista paidoista mieleen, että Suomen PEN:illä saattaa olla joitain perinteitä asiassa, nimittäin kun ajattelee 20 - 40-lukujen puheenjohtajia. Bertel Gripenberg vihasi venäläisiä ja tavallista kansaa ja ihaili Saksaa, Örnulf Tigerstedt oli "fasismin lipunkantaja ruotsalaisella alueella" ja V. A. Koskenniemi oli "valkoisen Suomen hovirunoilija". Eipähän tuo poikkeuksellista ollut tuon ajan Suomessa, mutta nykyään ei tarvitsisi palata tuollaiseen (kun ajattelee noita sananvapaudenrajoitustoimia).

Käyttäjän mikaniikko kuva

Tommi. Kirjoituksesi perusteella tulee sellainen kuva ettet oikeasti tiedä mitään faktoista Israelin ja Gazan rähiöistä? Ensinnäkin, Hamas on täysin terroristijärjestö vaikka kuinka kulkevat liituraitapuvuissaa EU:lle valehtelmassa milloin mitäkin. Hamas terrorisoi omiaan siinä kuin juutalaisiakin ja terrorista on tuhansia todisteita, aloita vaikka tästä ... http://www.youtube.com/watch?v=I1M4eH9Kk7I

Joo-o. Millakohan planeetalla kirjoittaja elaa? Miten voi olla noin taysin kahvilla reaalimaailmasta?

Joku tuossa jo kommentoikin seuraavasti:

"Tällä saralla Tommi Lievemaa on itse kunnostautunut aivan häpeämättömällä tavalla. Aiemmin hän on jo laatinut Iranin ja Pohjois-Korean hallituksia ylistäviä kirjoituksia, ja nyt hän ilmeisesti laskee Hamasin liittolaisekseen. En jaksa ymmärtää, mikä oikein tekee Lievemaasta antifasistin, kun hänen ihailemansa poliittiset toimijat näyttävät koostuvan lähes pelkästään fasistista hallituksista ja fasistisista liikkeistä. "

Antifasistithan yrittavat esittaa jotain aivan muuta kuin mita ovat. Nykyajan fasisteja ovat nimenomaan antifasistin, sen anti-etuliitteen voisi jo ottaa naurettavana pois. Ja tosiaan, kuka vapaalla jalalla oleva, olevinaan taysijarkinen ihminen voi kannattaa P-Korean tai Iranin fasistisia, ihmiskunnalle vaarallisia terroristihallituksia? Ei siina enaa Hamaksen kannattajana oleminen ihmetyta.

Sitten: "Olen ammatiltani muusikko ja soitonopettaja. Harrastan yhteiskunnallista aktivismia ja politiikkaa. Olen Hands off Venezuela -Finland-solidaarisuusjärjestön varapuheenjohtaja."

Mika helkutin pilvea polttelevien hippien pulju tuo on? Olen talla hetkella asunut Kolumbiassa ja Venezuelassa viime ajat, tanaan kaymassa Kolumbiassa sivistyksen parissa ja huomenna takaisin kommunismin ihmemaahan. Ilmeisesti olet varapuheenjohtaja jarjestossa, jossa puutut asioihin, joista et tieda hevonkuustakaan. Venezuela on viime vuosina joutunut syoksykierteeseen kaikessa. Tavarat on kaupoista loppu (kuten vaikka peruselintarvikkeet), inflaatio on jarkyttavaa, hinnat nousee miten sattuu (jos ostettavaa siis on), hyodykkeiden kuten autojen hinnat rajahtavat kasiin, ei kannata omistaa kateista vaan kaytettyja autoja, koska hinta on ensi vuonna tuplaantunut. Kolumbiaa terrorisoiva FARC-ryhmittyma operoi Venezuelan rajojen sisalta naapurivaltiota vastaan (kuten myos Ecuadorista, missa on yhta kajahtanut presidentti). Venezuelan sisainen turvallisuustilanne on heikentynyt jarjettomasti, murhaluvut hypanneet kattoon, nousua muutamassa vuodessa satoja prosentteja. Koyhat ovat aivan yhta koyhia kuin ennenkin, tosin osa palkasta tulee nykyaan kuponkeina, joita voi kayttaa vaan tietyissa kaupoissa, joissa ei ole tietenkaan ostettavaa (Neuvostoliitto, anyone?) jne jne jne. En todellakaan asuisi taalla, jos ei olisi yritykseni takia pakko olla puolet ajasta taalla.
Mita jos herra muusikko kavisi joskus itse asumassa muutamia vuosia ja tutustumassa Venezuelaan, P-Koreaan ja Iraniin ja tulisi sitten "fiksuine" mielipiteine kertomaan miten nama paskalandiat ovat niin ah ihkuja paikkoja. Voisi vahan kasvattaa ymmarrysta sinne paakoppaan.

Kolumbiassa onneksi voi rentoutua, ja taalla onkin viime aikoina tehty loistavia paatoksia, kuten tappaa suorilla iskuilla kaikki vasemmistonarkoterroristit ja niiden katyrit kyselematta sen enempia seka alettu poistaa arabeja maasta milla tahansa pienellakin syylla.

Hyvin on tiedonantajat luettu ja äärivasemmiston USA/Israel=Paha-meemi omaksuttu KGB propagandasta. Kyllähän Arabidiktatuurit ja NL+muut kommunistivaltiot junailivat yksissä tuumin YK:ssakin hirveän määrän Israel vastaisia päätöslauselmia läpi, vaikka omat yhteiskunnat ja ihmisoikeudet olivat valovuosia Israelia jäljessä.

Masso puhuu täyttä asiaa tästä aiheesta. Ei ole mitään merkitystä, millä tavalla fasistinen ja murhanhimoinen jihadisti hallinto on päässyt valtaan. Jokainen kriittiseen ajatteluun pystyvä ymmärtää, ettei demokraattinen valintapa legimitoi mitä tahansa. Länsimaiset hyödylliset hölmöt toki glorifoivat sankarillista "miehityksen vastustamista" (Vaikkakin Israel lähti Gazasta 2005) ja toisaalta kuitenkin pitävät heitä kuin lapsina ja korjaavat aina Israelin vastaiskujen jäljet muikeilla tukipaketeilla.

Arabit ja Palestiinalaiset saavat syyttää pelkästään itseään tukalasta tilanteestaan. Hyökkäyssodat, intifadat ja terrori ei ole toiminut. Ongelman ydin on Arabien fanaattinen Juutalaisviha ja pyrkimys saada Israelin valtio hajoamaan ja koko Israelin alue "takaisin" Arabien hallintaan. Toisenlaisella aseenteella heillä olisi ollut jo oma valtio monen monta kertaa.

Vielä kun mainitsit tuon valtamedian, niin täytyy sanoa että on melkoisen paksua edes väittää valtamedian olevan Israelin puolella. Toki monella lehdellä ja journalistilla on pyrkimys täydelliseen objektiivisuuteen, mutta Arabilähteet saavat äänensä hyvin kuuluviin ja monella journalistilla tuntuu olevan Palestiinalaissympatioita. Mahtaakohan johtua tietynlaisesta ryhmämentaliteetista ja joittenkin osalta patologisesta halusta olla aina "heikomman puolella."

Tämä sketsi irvailee Israelilaisnäkökulmasta kärjistetysti BBC:n sotaraportaaseja, jotka olivat Gazan-konfliktin aikana melkoisen Israel kriittisiä. http://www.youtube.com/watch?v=4sWcAawkvM0

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi
www.markusred.com
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

Sionistit ovat sionisteja.

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi
www.markusred.com
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

Olisiko Masson lausunnoille sionisti Stubbin tilaus?

Noh, Tommi? Sano nyt jotain. Kerro ihmeessa, mita kaikkea tiedat vaikka Venezuelasta, kun kerran moisessa jarjestossa varapuheenjohtajana toimit. Tiedatko oikeasti itse jotain konkreettista vai onko sinun kaikki tietosi toisen tai viidennen kaden aivopesutietoutta?

En kylla toki jaa henkeani pidattelemaan mitaan viisasta odotellessa.

”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.

68. Tässä sinulle Venezuelasta.

"Caracas, (Prensa Latina) -- Genevessä perjantaina julkistetut raportit osoittavat presidentti Hugo Chavezin kautena toteutetun Venezuelan kansallisen politiikan vastanneen sille asetettuja yleisyhteiskunnallisia ja taloudellisia vaatimuksia ja jopa ylittäneen monet suunnitellut määrälliset ja laadulliset yhteiskunnallisen kehityksen tavoitteet.

Genevessä julkaistu raportti kertoo, että nykyisten kriteerien mukainen ihmisoikeustilanne on Venezuelassa noussut vuosina 1998 - 2008 samalle tasolle kuin mitä se on yleensä ollut korkeasti kehittyneissä maissa.

Vuonna 2003 Venezuelassa eli köyhyydessä 29.8 prosenttia väestöstä. Vastaava köyhien osuus vuoden 2008 ensimmäisen neljänneksen aikana oli 9.4 prosenttia, mikä merkitsee nopeaa kirimistä jopa ohi vuodelle 2015 asetetun 12.5 prosentin tavoitteen."

# 69:lle

Genevessa perjantaina julkistetut raportit? Kenen julkistamat? Prensa latinan? Chavezin oman tutkimustoimiston vai? Kyllapas hienon lahteen loysitkin.
Prensa latina on niinsanottu "vaihtoehtoinen" tietotoimisto taalla, vahan kuten vaikka jos antifa.se olisi Ruotsin virallinen tietotoimisto tai kettutytot.org Suomen virallinen tietotoimisto. Helppoahan se on vaihtoehtoisella tietotoimistolla kun pari isoa valtakunnallista uutiskanavaa on suljettu, kun ei herra presidenttia miellyttaneet ne uutiset, nyt saa oman maun mukaisia uutisia.

Sulle punamarkus vaan tiedoksi, etta taalla Venezuelassa kuten vaikkapa Neuvostoliitossa kylla tehdaan hienoja raportteja kaikesta ja niihin saadaan jopa ennaltamaaratty lopputulos. Lue edellinen kommenttini (#63), kirjoitin sinne kylla jo listan taman maan "parantumisesta". Tuo ihmisoikeustilanteen mukamas paraneminen on kylla jo pahemman luokan rienausta, jonka jokainen taalla asuva kylla tietaa. Ja koyhyys taalla on pahentunut huomattavasti Chavezin aikana, mutta onhan koyhilla niita ruokakuponkeja, mita lasketaan toimeentuloon. Harmi vaan kun ne kaupat ovat yleensa tyhjana. Syo siina sitten ne kupongit ja ole onnessasi ettet enaa ole virallisesti koyha.

Mitenkas olisi jos saisi oikeaakin tietoa, mutta kuten sanottua Tommilta tai sinulta ei sita taida loytya, vaikka kovasti leikittekin tietavaa. Ma sentaan asun taalla naiden tavallisten venezuelalaisten parissa, joten seuraavan kerran kun linkitat jotain, yrita edes jotain vahan parempaa, jookos? Tassa taas kerran niin hienosti tulee teidan Suomessa asuvien suomalaisten vasemmistolaisten maailmanparantajien tietamys nakyviin, hirveaa soopaa kirjoitetaan kaymatta missaan naista paikoista ,mista on kyse. Eiko yhtaan haveta???

Niin, viela yksi linkki sinne punalehdiston sivuille kun jai laittamatta, referoi sielta lisaa :D

http://www.aporrea.org/actualidad/n60609.html

aporrea.org... sopisi paremmin diarrea.org

Onpas taalla hiljaista, joko viisaudet loppuivat?

Taas saadaan kosolti parempia uutisia Venezuelasta, kun ei ole oikeat uutiset turhaan hairitsemassa sosialista sontauutisointia:

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Venezuelan+hallitus+sulki+34+radioas...

Venezuelan hallitus sulki 34 radioasemaa

1.8.2009 9:26

reuters–STT–AFP

Caracas. Venezuelan hallitus on määrännyt 34 radioasemaa suljettavaksi ympäri maan. Asiasta kertoi kansallisen viestintäviraston Conatelin johtaja perjantaina.

Viestintäviraston mukaan radioasemat eivät ole täyttäneet lain vaatimuksia radiotoiminnasta.

Venezuelan noin 240 radiokanavaa muun median rinnalla ovat joutuneet tarkkaan syyniin vasemmistolaisen presidentin Hugo Chavezin valtakaudella.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on syyttänyt Chavezin hallintoa sensuurista ja vallan väärinkäytöstä.

Venezuelan kansalliskokous hyväksyi perjantaina uuden vaalilain. Opposition mukaan laki edistää Chavezin tavoitteita tulla valituksi uudelleen ensi vuonna pidettävissä vaaleissa.

Chavezin odotetaan sinetöivän lain lähipäivinä.

Kiinnittaisin tassa(kin) taas huomiota esim. ihmisoikeusjarjeston valituksiin ihmisoikeuksien polkemisesta. Etkos sina Punamarkus juuri vaittanyt, etta hienon lahteesi mukaan ne ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana nousseet samalla tasolle kuin vaikkapa Euroopassa tms. korkeasti kehittyneissa maissa? Vaikka Euroopassa teidan punaviherfasistien taholta yritetaankin ihmisoikeuksia saada ajettua alas, niin ei siella nyt sentaan viela Venezuelan tasolla onneksi olla.

Sanokaa nyt jotain, vaikka kylla tuo teidan hiljaisuutenne kertoo juuri sen, mita te olette. Teilla ei vaan ole yhtaan faktaa vaitteittenne tueksi, vaan fasistisesti yritatte muutkin ihmiset saada uskomaan mielipuolisiin kuvitelmiinne, joilla ei ole mitaan todellisuuspohjaa. Tommi, Punamarkus, kertokaa nyt jotain. Osoittakaa minun olevan vaarassa tai tehkaa itsenne viela enemman naurettaviksi, kuin mita jo olette.

Don Pedro puhuu asiaa. Ennen kuin alkaa ylistämään Venezuelan, Kuuban tai vaikka Pohjois-Korean kaltaisia paratiiseja niin kannattaisi vaikka yrittää käydä paikan päällä. Kertokaa sitten jos onnistutte vierailemaan P-Koreassa ilman, että "turistioppaat" ovat jatkuvasti ohjailemassa mihin suuntaan saatte kulkea ja estämässä keskustelua paikallisten kanssa.

Ensi alkuun voisitte kertoa miksi ihmeessä Kuubasta pyritään hengen menon uhalla yhteen maailman totalitaarisimmista maista? Parat ovat valmiita ylittämään haita kuhisevan meren omatekoisella lautalla päästäkseen maanpääliseen helvettiin. Miksi?

Tommi? Punamake?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja